Lämmin vanha talo

Ahlaislainen Eric Inberg teki vuonna 1762 väitöskirjan Yksinkertaisia Ajatuksia Puutalojen tekemiseksi lattian, katon ja seinien suhteen hyvin lämpimiksi: Se jolla on niin heikko terveys että hän voi huonosti vähimmästäkin kylmyydestä, voi, jos hänellä on muutoin varaa siihen, saada huoneet vielä lämpimämmiksi, joka tapahtuu siten, että kun hän on aikaisemmin mainitulla tavalla varustanut lattiat täytteellä ja seinät sammalella, hän antaa tavalliseen tapaan laudoittaa kaikki seinät huoneessa sekä hyvin paneloida katon: sitten hän tarkoin liisteröi sekä katon että seinät oikeaan aikaan (kesäkuussa, kun laudat ovat kuivat) kartuusi- tai muulla paperilla, joka istuu sileällä laudalla vielä tasaisemmin ja tiiviimmin kuin seinähirrellä; tällä tavoin voi ulossulkea melkein kaiken ilman; jos haluaa, voi sen jälkeen maalarilla maalauttaa päälle mitä kauneimpana pitää.

Vielä sotien jälkeen luotettiin vanhoihin rakennuksiin ja osattiin toimia järkevästi lämpimyyden pitämiseksi: Ilmavuodot muodostavat puuseinissä huomattavan lämpöä kuluttavan tekijän, joka voidaan poistaa sopivalla järjestelyllä. Hirsi- tai lautaseiniin pannaan vuorauksen alle joko tervahuopaa tai tervapaperia käytettäessä lisäksi kerros ohutta tiivistä pahvia. Katosta tulee saada tiivis asettamalla ohut, ilmanpitävä paperi- tai pahvikerros täytteen alle siten, että se painuu tiiviisti palkkeja vasten. Vasta nykyaikaisen moniaineisen rakentamistavan levitessä ja varsinkin vuoden 1973 energiakriisin myötä ”unohdettiin”, miten vanha talo toimii, ja alettiin soveltaa niihin samoja materiaaleja ja menetelmiä kuin uudisrakentamisessa. Joskus tuhoisin seurauksin.

Lisäeristämistä suunniteltaessa kannattaa siis selvittää, mistä kylmyyden tunne johtuu. Esimerkiksi seinien kautta talon lämmöstä karkaa vain pieni osa. Sen sijaan yläpohjassa lisäeristys kannattaa lähes aina.
Vanhat tiivisteet ja eristeet – sammaleet, sahapurut tai turpeet – kuulostavat vanhanaikaisia, mutta ovat edelleenkin parhaita saatavilla olevia materiaaleja tarkoitukseen. Vain kastuneina tai muuten vaurioituneina ne pitää poistaa. Eristystä täydennettäessä tulisi uusien eristeiden olla joko samoja tai mahdollisimman samanlaisia kuin vanhat eli puuta tai sen jalosteita, pellavaa, turvetta jne.

Lisäeristämistä tärkeämpää on rakenteiden tiivistäminen. Hirsirakennuksen seinät ovat vuosien saatossa painuneet tiiviiksi, mutta nurkkiin tai hirsien väliin on saattanut kehikon laskiessa syntyä rakoja. Vanhoja tilkkeitä ei kannata poistaa, vaan niitä vain lisätään tarvittaessa. Parasta täydennystilkettä on pellavarive, mutta jos on käytettävissä hyvää sammalmetsää, voi tuoretta hirsisammaltakin käyttää. Kuivalla sammalella ei tilkitseminen onnistu.

Vanhojen rakennusten lukuisia pinkopahvi- ja tapettikerroksia ei kannata repiä irti, sillä ne toimivat osaltaan hyvinä rakenteen tiivistäjinä. Mikäli nurkkia halutaan täydennystilkitä, leikataan pahvikerrokset siististi puukolla nurkista auki ja avataan alareunan naulaukset, jolloin pahvi voidaan nostaa yhtenäisenä, seinän levyisenä, yläreunastaan kiinni olevana levynä auki. Tilkitseminen onnistuu silloin helposti. Tilkitty nurkka voidaan vielä tiivistää rakennuspaperilla, -pahvilla tai erityisellä pahvikulmalla, joka ulottuu noin 15 cm molemmille seinille. Sen jälkeen pinkopahvi kiinnitetään takaisin paikoilleen ja samalla tarvittaessa kiristetään suoraksi. Lopuksi nurkka siistitään liisteröimällä sauman päälle reunoista ohueksi revitty paperisuikale.

Lattian rajasta voi vedon parhaassa tapauksessa katkaista pelkästään tilkitsemällä. Jalkalistat otetaan irti ja sen jälkeen lattian ja seinän rakoon tilkitään kapealla teräslastalla tai vastaavalla pellavatilkettä. Tilkitsemisen jälkeen voi sauman päälle vielä liisteröidä paperisuikaleen ennen lattialistan paikalleen kiinnittämistä.

Jos yläpohjan eristekerros on ohut tai se on vuosien myötä painunut tiiviiksi, karkaa lämpöä yläkautta harakoille. Yläpohjan eristeitä ei silti kannata poistaa, vaan vain lisätä päälle lisää eristettä. Uuden eristeen tulisi olla mahdollisimman samankaltaista kuin alkuperäinen eli erilaiset puukuitu- ja pellavaeristeet toimivat parhaiten yhdessä vanhan eristeen kanssa.

Jos lattia on kylmä tai lattianrajassa vetää, palelee talossa lähes aina. Vanhojen eristeiden ongelma on painuminen, ei niiden laatu sinänsä. Tiiviiksi painunut eriste ei eristä yhtä hyvin kuin ilmava ja painumisen vuoksi eristeen ja lattian väliin on saattanut muodostua tyhjä tila. Seinän ja lattian rajasta löytyy aina jostain pieni rako, josta tilaan pääsee ulkoa kylmää ilmaa. Vapaasti lattian alla liikkuva kylmä ilma pitää lattian viileänä.
Lattian vanhat eristeet saavat jäädä paikoilleen ja päälle lisätään uutta, samankaltaista eristettä kuin alun perinkin (ks. yläpohja). Joskus jo ilmavirtauksen katkaisu seinän viereltä riittää.

Jos edellä mainitut toimenpiteet eivät riitä, voi seinät lisäeristää. Useimmiten lisäeristykseksi riittää 12 mm huokoinen kuitulevy eli huokolevy eli insuliitti. Se ennen kaikkea tiivistää, mutta myös lisäeristää vähän, se on lämmin pinnaltaan ja myös akustisesti miellyttävä.

Huokolevy naulataan suoraan vanhaan seinäpintaan kiinni, koolaamatta. Vanhat pinkopahvi- ym. kerrokset kannattaa jättää alla sekä säilyttämään talon historiaa että tiivistykseksi. Vanhan seinän ja levyn väliin ei saada tyhjää tilaa, sillä jos levyn takana vetää, rakennus jäähtyy.

Mikäli seiniä halutaan lisäeristää enemmän, on sisäpuolella 50 mm maksimi. Sitä paksumpi lisäeristys voi aiheuttaa hirsiseinälle vaurioita kastepisteen siirtyessä. Mikäli haluaa välttää muovisen höyrynsulun käyttöä, on eristeeksi valittava orgaaninen luonnonkuitueriste eli esim. pellava- tai selluloosaeristelevy tai puhallettava sellukuitueriste.

Seinien ulkopuolinen lisäeristäminen kannattaa tehdä vain, jos ulkovuorilaudoitus joudutaan uusimaan. Tällöinkin useimmiten riittää tuulensuojalevyn asentaminen suoraan hirsipinnalle. Paksu ulkopuolinen lisäeristekerros muuttaa rakennuksen ulkoasua ikävästi.