Puulattiat

Suomalaisten talojen pääasiallinen lattiamateriaali oli 1900-luvun alkuun saakka puu. Puulattioita on meillä perinteisesti tehty pääasiassa kuusesta ja männystä, mutta myös koivua, leppää ja haapaa on käytetty. Kuusta käytettiin varsinkin silloin, jos haluttiin lattian pysyvän pitkään vaaleana.

Puulattia on erittäin pitkäikäinen ja kulunutkin pinta voidaan helposti hioa ja käsitellä uudelleen vuosikymmenestä toiseen. Puulattian valinneella on myös monia mahdollisuuksia pintakäsittelyyn. Suopakuuraamalla tai maitokäsittelyllä lattia säilyttää lähes puupuhtaan ilmeensä, se voidaan öljytä ja vahata, lakata, kuultomaalata tai peittomaalata. Useimmat näistä käsittelyistä eivät myöskään ole lopullisia, vaan esimerkiksi suopakuurattu tai lakattu lattia voidaan myöhemmin vaikka maalata. Maali voidaan myös haluttaessa poistaa, mikäli halutaan esiin puhdas puu. Ainoastaan öljyttyjen lattioiden uudelleenkäsittely jollakin muulla kuin öljyämällä ja vahaamalla voi olla vaikeaa.

Varhaisimmat puulattiat olivat täysin käsittelemättömiä. Nykyään moni jälleen haaveilee käsittelemättömästä vaaleasta puulattiasta, sillä se on paitsi kaunis, myös miellyttävän lämmin ja pehmeä jalan alla. Tällaisen lattian saa aikaan suopakuuraamalla, joka ei ole läheskään yhtä työlästä kuin miltä se kuulostaa. Suopakuuraamalla lattia pysyy vaaleana ja siitä tulee myös pesu pesulta enemmän likaa hylkivä. Vaaleana ja hyvin likaa hylkivänä uusi puulattia pysyy myös silloin, jos se ennen käyttöön ottoa käsitellään rasvattomalla maidolla tai piimällä, ja jatkossakin ainakin suursiivouksen yhteydessä pestään maidolla. Samaa käsittelyä voidaan käyttää myös vanhoille, käsittelemättömille puupinnoille puhdistuksen jälkeen, mutta tällöin lattia saattaa tummua.

Maalaamaton puulattia porilaistalossa 1900-luvun alussa, by Satakunnan Museon kokoelmat

Erilaiset öljy- ja vahakäsittelyt ovat viime aikoina olleet suosittuja, sillä niillä käsitelty lattia on monien mielestä lakkapintaa miellyttävämpi ja lämpimämpi. Kovin perinteinen käsittely se ei kuitenkaan ole. Vahattu puulattia on myös arempi. Toisaalta vaurioitunut öljy- ja vahapinta on helpompi käsitellä uudelleen kuin vaurioitunut lakka. Öljy- ja vahakäsittelyistä tulee kuitenkin muistaa, että jos niihin on päädytty, ei yleensä ole enää mahdollista vaihtaa käsittelyä. Öljyt ja vahat imeytyvät syvälle puuhun ja vaikka pinta puhdistettaisiin kuinka huolellisesti, hylkii pinta helposti muita käsittelyaineita.

Nykyään yleisin puulattian käsittelytapa on lakkaus, mikä tapa alkoi kuitenkin yleistyä vasta sotien jälkeen lakkojen valmistuksessa tapahtuneen tuotekehittelyn seurauksena. Nykyaikaisissa lakoissa pyritään helppokäyttöisyyteen ja kestävyyteen, mutta niillä käsitellen puun pinnasta tulee kova ja kylmä. Lakkaus ei myöskään estä puupintaa kellastumasta. Sileäksi hiotulla ja lakatulla puulattialla ei ole mitään tekemistä perinteisen puulattian kanssa vaan se on moderni ratkaisu.

Puulattioiden maalaus alkoi yleistyä 1800-luvulla. Käytännöllisesti katsoen kaikissa taloissa oli puulattia, joten eri tavoin väriaineilla käsiteltyjä lattioita pidettiin hienompina. Maalauksen yleistymiseen vaikutti myös se, että alettiin tehdä täytteellisiä eli rossilattioita, joiden peseminen entiseen tapaan kuuraamaalla runsaan veden avulla ei enää ollut järkevää. Lattiat maalattiin tavallisimmin öljymaalilla, joko peittävästi tai läpikuultavasti. Koska pellavaöljy eli vernissa oli kallista, tehtiin maaleja myös halvemmista raaka-aineista, kuten käyttämällä pellavaöljyn ohessa tervaa tai tekemällä vedenkestävää liimamaalia (ks. esim. Setälä Vilho – Esti Armas: Oma maalarini.)

Sapluunan avulla maalattu korkkimattokuvio puulattiassa, by Anni Lehtimäki

Maalaamalla voitiin myös muuttaa lattian ulkonäköä matkimalla arvokkaampia lattiapinnoitteita eli lattia saatettiin joko kuultomaalata eli laseerata jalopuun väriseksi tai jopa puujäljitelmämukailla eli ootrata jalopuun näköiseksi, lattia voitiin maalata näyttämään parkettilattialta tai se saatettiin jopa jopa marmoroida tai kuvioida sapluunan avulla jäljittelemään arvokasta korkkimattoa.

Lattian maalaus on edelleen toimiva ja hyvä ratkaisu, johon löytyy myös vaihtoehtoja nykyaikaisten kiiltävien, kovien ja kylmien maalien tilalle, varsinkin jos itse rohkenee tehdä sekoituksia.

Vanhaa puulattiaa ei pidä hioa sileäksi lattiahiomakoneella. Vain uuden lautalattian ja parketin tulee olla suora ja sileä, mutta mikäli suunnittelee lattiahiomakoneen vuokraamista vanhan, leveistä lankuista tehdyn lattian hiomiseksi, tulee harkita, haluaako todella hävittää vuosikymmenten aikana lattiaa kuluttaneiden askelten patinan. Aidossa vanhassa puulattiassa oksankohdat ovat koholla ja kynnyksen viereltä lattia saattaa olla kulunut kuopalle.

Vanhaa lattiaa voi toki hioa, mikäli se on kovin tikkuinen, mutta se on syytä tehdä käsin, sillä niin epäkeskohiomakone kuin etenkin nauhahiomakone vaurioittavat lattian pintaa. Älä käytä liian karkeaa hiomapaperia ja muista hioa vain syiden suuntaisesti.

Sekä uuden että vanhan puulattian alkuperäisen ilmeen, vaaleuden ja puhtaan puun aidon tunnun säilyttää parhaiten suopakuuraamalla. Suopakuuraus sekä puhdistaa lattian että muodostaa puun pinnalle likaa hylkivän kerroksen. Kuurauksen jälkeen lattialle riittää tavanomainen imurointi ja pesu, mieluiten kuitenkin nestemäisellä suovalla (pellavaöljysuopa tai mäntysuopa, käsitiskiainekin käy). Perinpohjaista uudelleenkuurausta lattia vaatii harvoin, riippuen käytöstä ja kulutuksesta. Keittiössä ja eteisessä lattian voi joutua kuuramaan kerran pari vuodessa, muissa tiloissa vuoden tai parin välein.

Suopakuuraukseen käytetään mieluiten rasvaista, lattiaa samalla hoitavaa pellavaöljysuopaa, jota saa hyvin varustetuista korjausrakentamiseen erikoistuneista liikkeistä. Mäntysuopakin käy, mutta se kuivattaa vuosien mittaan puun pintaa ja saattaa aiheuttaa tikkuisuutta. Työvälineenä käytetään keskikovaa kuurausharjaa, sillä liian kova (juuri)harja vain liukuu pinnalla, liian pehmeä taas roiskii.

Kastele muutama lauta kerrallaan kylmällä vedellä. Ota ämpäriin 5 l kylmää vettä ja lisää joukkoon 1 – 1,5 dl nestemäistä suopaa. Kuuraa lattialaudat lautojen pituussuuntaisesti. Älä koskaan laita suopaa kuivalle puulle. Huuhtele pyyhkimällä kylmään veteen kastetulla rievulla.

Vanha, likainen puulattia kannattaa pestä kiinteällä pellavaöljysuovalla. Lattia kastellaan muutaman laudan leveydeltä kerrallaan. Suopaa hierotaan suoraan kuurausharjaan ja kuurataan lattiaa niin kauan, että lattia puhdistuu. Älä anna likaveden imeytyä puuhun vaan huuhtele ja kuivaa lika rievulla huolellisesti pois.

Mikäli uudesta puulattiasta haluaa erityisen vaalean, voi lattian käsitellä kalkilla ennen suopakuurausta. Kalkkisuopakuuraus ei kuitenkaan ole perinteinen käsittely ja on myös sanottu, että varsinkin jos käsittelee uuden lattian kalkilla, lattiasta voi tulla ”muovisen” näköinen.

Kalkkisuopakäsittelyyn tarvitaan perinteistä sammutettua kalkkia, jauhekalkki ei käy. Kalkkimaito valmistetaan edellisenä päivänä. Huom! muista suojata silmäsi. Ota litra kalkkia ja sekoita se viiteen litraan vettä. Anna seoksen seistä yön yli ja sekoita aamulla uudelleen. Sivele runsaasti kalkkiseosta lattiaan leveällä, pehmeähköllä luonnonkuitujuuriharjalla tai sienellä. Kuivaa lattiaan imeytymätön kalkki pois. Anna lattian kuivua ja kuuraa se sen jälkeen suopaseoksella, jossa on ½ l suopaa ja 2 l vettä (ks. suopakuuraus). Älä kävele lattialla ennen kuin seuraavana päivänä.

Kalkki-suopakuuratun lattian pinta tuntuu hieman rasvaiselta, mutta se on erittäin kestävä ja hylkii likaa. Hoito kuten edellä.

Maalaamattoman lattian voi käsitellä likaa hylkiväksi myös rasvattomalla maidolla tai piimällä, sillä maidon sisältämä kaseiini muodostaa puuhun likaa hylkivän pinnan. Pintaan ei kuitenkaan muodostu näkyvää kalvoa, vaan lattia säilyttää puhtaan puun tunnun. Vaikka maito tekee puun pinnasta likaa hylkivän, on maitokäsitelty lattia parhaimmillaan kuivissa oleskelutiloissa ja esimerkiksi punaviinitahrat tulee kuivata pois välittömästi.

Mikäli uusi lattia käsitellään maidolla ja sitä myös pestään maidolla, se voi säilyttää valkoisuutensa vuosikymmenestä toiseen. Maitokäsittely sopii hyvin myös vanhalle puulattialle, mutta vanha puulattia saattaa, erilaisesta ph:sta johtuen, tummua maitokäsittelystä.

Puhtaalle puulattialle sivellään runsaasti rasvatonta maitoa (tai piimää). Maitoa sivellään niin paljon, ettei se enää imeydy, jonka jälkeen pinnalle jäänyt maito pyyhitään pois. Lattia on otettavissa käyttöön heti sen kuivuttua.

Useimmissa väriliikkeissä on nykyään myynnissä erilaisia öljyjä ja vahoja sekä niiden yhdistelmiä puulattioiden käsittelyyn. Niiden käytössä on noudatettava valmistajan suosituksia.

Vaikka vahattu puulattia on ennen kaikkea nykyaikainen tapa, löytyy vanhoista emännän tietokirjoista ja oppaista reseptejä myös lattiavahojen valmistamiseen. Vahat oli kuitenkin ennen kaikkea tarkoitettu muilla aineilla käsiteltyjen pintojen viimeistelyyn ja linoleum-mattojen hoitoon, mutta myös puulattioita on joskus vahattu, yleensä kerran vuodessa.

Sulata vesihauteessa 50 g mehiläisvahaa, 50 g parafiinia ja 10 g hartsia. Kun aineet ovat sulaneet, lisätään joukkoon 200 g puutärpättiä (Marjatta Turkka: Emännän kodinhoito-opas. Helsinki 1949). Levitä rievulla ohut kerros vahaa lattian pinnalle. Anna kuivua hyvin ja kiillota sen jälkeen joko käsin, villarievulla tai lattiankiillotuskoneella, joita voi vielä hyvällä onnella löytää huutokaupoista ja osto- ja myyntiliikkeistä. Tällä tavoin vahattua lattia ei tarvitse eikä sitä suositella pestäväksi veden kanssa vaan puhdistukseen riittää imurointi ja tarvittaessa tarhojen pyyhkiminen nihkeällä liinalla. Kerran vuodessa lattia pestään kunnolla ja poistetaan sen jälkeen vanha vaha tärpätillä ja vahataan lattia uudelleen.

Puulattiat on perinteisesti maalattu pellavaöljymaalilla, joko peittävästi tai läpikuultavasti eli laseeraamalla. Monet nykyaikaiset maalit ovat liian kovia varsinkin vanhan puulattian maalaukseen. Maalipinnasta tulee kyllä kova ja kulutusta kestävä, mutta se saattaa olla jopa liian kova ja lohkeilla helposti.

Vanha, ennestään maalattu puulattia tulee aina pestä maalinpesuaineella ja huuhdella sekä kuivattaa ennen maalausta. Pesuun voi käyttää myös kristallisoodaa, joka on erinomainen maalattavien pintojen pesuaine, mutta se on muistettava huuhdella huolellisesti lämpimällä vedellä pois. Lohkeileva maali on poistettava. Maalattava lattia hiotaan joko käsin tai jollain pienellä käsihiomakoneella. Nauhahiomakone on maalattavankin lattian hiomiseen liian tehokas, sillä se rouhii helposti lattian pilalle.

Puulattiat on perinteisesti maalattu öljymaalilla. Öljymaali on edelleenkin hyvä lattiamaali, mutta se on melko pehmeä ja se kuivuu hitaasti, joten maalaukseen täytyy varata aikaa. Maalausväli on vähintään 3-4 päivää, jopa 5-6 päivää, jonka jälkeen lattia on käyttöönottokuiva aikaisintaan viikon kuluttua viimeisestä maalauskerrasta. Kalusteita ei tällöinkään ole vielä syytä lattialle nostaa.
Kuivuttuaan maalipinta on sitkeä, joten se ei lohkeile, vaan vähitellen kuluu kulkureittien kohdalta. Uudelleen maalaus on toisaalta helppoa, sillä huoltomaalauksen yhteydessä pinta vain pestään maalipesuaineella ja maalataan uudelleen.
Lattia maalataan tavallisimmin kolmeen kertaan, ensimmäisellä kerralla ohentaen maalia 20 % ja toisella kertaa 10 % puutärpätillä. Viimeinen maalauskerta tehdään ohentamattomalla maalilla. Kaikki maalikerrokset sivellään ohuelti ja tiukkaan ristiin ja lopuksi tasoitetaan syiden suuntaisesti.

Erinomaiseksi lattiamaaliksi on käytössä osoittautunut sekoitus, jossa on 50 % pellavaöljymaalia ja 50 % pellavaöljylakkaa. Tällöin maalista tulee riittävän kova ja kulutusta kestävä, muttei kuitenkaan liian kova, joten se ei lohkeile. Lakkalisäyksellä maali myös kuivuu nopeammin kuin pelkkä pella-vaöljymaali ja lattiasta tulee hieman kiiltävämpi. Maalausväli maali-lakka –seoksella on, olosuhteista riippuen, 3-4 päivää, mutta käyttönottokuiva lattia on vasta noin viikon kuluttua viimeisestä maalauksesta.
Ensin tehdään maaliseos, jossa on puolet halutun väristä pellavaöljymaalia ja puolet pellavaöljylakkaa. Ensimmäisellä maalauskerralla maali-lakkaseosta ohennetaan noin 20 % puutärpätillä. Toisella maalauskerralla ohennussuhde on 10-15 %. Viimeistä maalikerrosta varten muutetaan maaliaineiden suhdetta niin, että lakkaa on 70 % ja maalia vain 30 % eikä seosta ohenneta lainkaan. Myös maali-lakkaseoksella maalattaessa tulee maali sivellä tiukkaan eli käyttää pääasiallisena ohenteena ”ranneohennusta”.